Blogista

Suomalainen teatteri

Teatteritoiminta Suomessa voi hyvin – alalla nähdään suurta ammattitaitoa, tasokasta näyttelijätyötä ja aktiivista toimintaa. Teatteriverkosto ulottuu koko maahamme, ja teattereita löytyy jokaisesta suuremmasta kaupungista. Suomalaiset rakastavat myös pienempiä, ulkoilmanäyttämöillä esitettäviä kesäteattereita, jotka voivat piileskellä mitä ihastuttavimmissa paikoissa.

Teatterin suosio näkyy katsojamäärissä. Ne ylittävät jopa kansanlajimme jääkiekon yleisömäärät. Suosioon on vaikuttanut varmasti se, että maassamme on varsin tasokas näyttelijäkunta. Suuri osa heistä työskentelee freelancereina, ja vain noin 20 % on palkattuna vakituisiin työsuhteisiin. Tässä artikkelissa pääset luomaan silmäyksen, miltä teatteriala näyttää tänään Suomessa, ja kuinka tähän päivään on päädytty.

Teatterin virstanpylväitä Suomessa

Suomen historian ensimmäinen näytelmä nähtiin vuonna 1640 Turun Akatemiassa. Kyseessä oli yliopiston opiskelijoiden esittämä näytös; he toivat lavalle Studentes -nimisen saksalaisen komedian. Varsinaista pysyvää esiintymispaikkaa kaupungista ei löytynyt, mutta Turku pysyi teatteritoiminnan sydämenä aina vuoteen 1827 saakka.

Suomen vanhin teatteri

Suomen vanhin teatteri, Svenska Teatern, perustettiin vuonna 1827 Helsingin Erottajan päähän. Teatterilla ei ollut omaa vakituista näyttelijäseuruetta, vaan se toimi isäntänä kiertäville seurueille. Pääasiallisesti sen lavoilla nähtiin ulkomaisia ryhmiä, jotka olivat matkalla Venäjälle Pietariin.  Ensimmäinen suomen kielellä esitetty ammattilaisnäytelmä oli Aleksis Kiven Lea. Se sai ensiesityksensä vuonna 1869. Tämä oli myös sittemmin Kansallisteatterin kaikkien aikojen ensimmäinen näytelmä. Suomenkielisiä näytelmiä oli esitetty toki aiemminkin, mutta vain harrastajatasolla. Lean ensiesitystä pidetään lopullisena sysäyksenä suomalaisen ammattiteatterin kehittymiselle.

Vuosien 1902-1930 välillä teattereita alettiin rakentamaan koko maahan. Noina vuosina teatterissa oli selkeästi nähtävissä kaksi eri tyylisuuntaa; porvariston teatteri ja työväen teatteri. Nämä kaksi suuntaa alkoivat yhdistymään lopullisesti vasta 1930-luvulta alkaen. Teatterialaa opiskeltiin suurimpien teattereiden yhteydessä olevissa teatterikouluissa. Vuosien aikana koulutusta alalle annettiin myös esimerkiksi yliopistojen yhteydessä. Näyttelijöiden ammattiliitto, Suomen Näyttelijäliitto, perustettiin vuonna 1913.

Teatteriala tänä päivänä

Tänä päivänä teatteria voidaan opiskella Suomessa kahdessa eri oppilaitoksessa. Pääkaupunkiseudulla opinnot voi suorittaa Helsingissä Suomen Teatterikoulussa, ja Pirkanmaalla Tampereen Nätyssä, joka toimii yliopiston yhteydessä. Kummastakin näistä voidaan valmistua näyttelijän ammattitutkintoon. Vaikka teatteri- ja näyttelijätoiminta on Suomessa vahvasti freelancer-pohjaista, se on hyvin järjestäytynyttä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto toimii kattoliittona kaikille maamme teatterijärjestöille. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry on sen sijaan näyttelijöiden ammattiliitto.

Suomen teatteritoiminnan sydämenä voidaan nykyään pitää Kansallisteatteria. Vuodesta 1872 asti toiminut teatteri sijaitsee Helsingissä Vallilan alueella. Kansallisteatterin tavoitteena on edistää teatteria taiteen muotona ja tarjota laadukasta teatteritaidetta kansalaisille. Vuodesta 2019 alkaen sen rinnalla on toiminut myös nuorten oma teatteriosasto Kantti. Kansallisteatterin ohjelmisto pohjautuu vahvasti kotimaiseen draamaan, mutta sitä täydennetään myös suosituimmilla klassikoilla ja ulkomaisilla teoksilla. Teatterirakennuksesta löytyy yksi suuri päänäyttämö ja kolme pienempää näyttämöä: Pieni näyttämö, Willensauna ja Omapohja. Teatterin kiertävä seurue vie teatteritaidetta myös teatterirakennuksen ulkopuolelle esimerkiksi vankiloihin, sairaaloihin ja vanhainkoteihin.

Miltä näyttää suomalaisen teatterin tulevaisuus

Suomalainen teatteri voi tällä hetkellä hyvin, mutta tulevaisuudessa näkyy uhkaavia pilviä. Rahoitus ja kehitystyö eivät ole kasvaneet riittävää vauhtia, ja samalla väestörakenteen muutokset aiheuttavat taantumista. Myös julkisia tukia on leikattu. Tämä taas voi saada aikaan ikävän kierteen; teatterin laatu heikkenee ja kiinnostus vähenee. Freelancereiden asemaa pitäisi pystyä parantamaan, ja ammattiosaamista tulisi tukea ja arvostaa enemmän. Suomalainen teatteri herättää kiinnostusta ulkomailla, joten potentiaalia kasvulle olisi. Sen hyödyntämiseksi alan ammattilaisia tulisi kannustaa tutkimaan myös rajojen ulkopuolelta löytyviä mahdollisuuksia. Tämä vaatii kuitenkin tietyt resurssit, ja työn tulisikin lähteä liikenteeseen kotimaamme teatterityön paremmasta tukemisesta kansallisella tasolla.