Blogista

Performanssitaide

Performanssitaide on taidemuoto, jossa esitetään yleisölle ajatuksia herättäviä teoksia omaa vartaloa ja apuvälineitä käyttämällä. Performanssiesitys voi olla tarkaan käsikirjoitettu ja suunniteltu tai täysin improvisoitu ja spontaani. Siihen voi pyytää yleisöä osallistumaan mukaan, tai olla täysin yleisöstä riippumaton. Se voi tapahtua missä tahansa paikassa, ja olla niin pitkä tai lyhyt kuin performanssitaiteilija haluaa, ja sen voi esittää livenä tai jotain mediaa apuna käyttämällä. Performanssitaide ei ole sidottuna mihinkään aikaan, paikkaan, ideaan tai ideologiaan tai edes taiteilijan tai taiteiljoiden paikalla olemiseen.

Performanssitaiteen historia

Performanssitaiteen juuret voidaan jäljittää 1900-luvun alkupuolelle muun muassa Venäjälle konstruktivismin aikoihin, jolloin taiteilijat uskoivat että taiteen tulisi kuvastaa suoraan modernia teollista maailmaa. Aatteen perustajia olivat taiteilijat ja arkkitehdit Vladimir Tatlin ja Aleksandr Rodtšenko, jotka vuonna 1915 perustivat tämän ankaran abstraktin taiteen suunnan. Sen manifestissä sanottiin että “Konstruktivismi on puhdasta teknistä hallintaa ja materiaalien organisointia” ja tämä taiteen ideologia levisi Euroopan kautta ympäri maailman. Toisena performanssitaiteen syntypaikkana pidetään toisen maailmansodan aikoihin Sveitsissä syntynyttä dadaismia. Dadaismi ei ollut kannattajiensa mukaan taidetta vaan antitaidetta. Dadan tehtävä oli vastustaa ja olla vastakohta kaikelle mitä sen aikainen taide edusti, esimerkiksi he halusivat hylätä taiteen estetiikan, hylätä taiteen piilevätkin merkitykset ja jos taide halusi sovitella, dada loukkasi. Dadataiteen näytäntöihin kuului tekstien ja runojen lukemista yleisön edessä, mistä voidaankin juontaa performanssitaiteen juuret. Dadasta tuli taiteen ja maailman kommentaattori joka yritti löytää merkitystä sen ajan sotien kaaoksessa, ja joka loppujen lopussa muuttui itsekin taiteeksi. Kolmas performanssitaiteen esi-isä on Italiassa 1920-luvulla syntynyt futurismi. Futurismissa performanssitaiteen juuret saivat alkunsa klassisesti koulutetun balettitanssija Giannina Censin tulkinnoista, joissa hän hylkäsi perinteiset tanssitaiteen säännot ja tulkitsi tanssin keinoin esimerkiksi lentokonetta tai muita ihmisen luomia koneita.

Performanssitaide Suomessa

Ennen kuin performanssi-sanaa alettiin käyttää yleisesti Suomessa 1980-luvulla, puhuttiin happeningeistä. Happeningit alkoivat yleistyä 1950-luvulta lähtien Yhdysvalloissa ja Japanissa, mutta ensimmäinen happening joka pidettiin Suomessa oli vuonna 1963 Helsingissä järjestetty Street Piece. Street Piece oli amerikkalaisten muusikkojen Ken Deweyn ja Terry Rileyn sekä suomalaisen Henrik Otto Donnerin organisoima ja ohjaama. Se oli huollellisesti käsikirjoitettu ja harjoiteltu, mutta tapahtuma-alaltaan pienempi ja kestoltaan lyhyempi kuin oli aiemmin suunniteltu. Syynä siihen oli se, että Helsingin kaupunki ei antanut lupaa alkuperäiselle suunnitelmalle ja loppujen lopuksi kaikki paitsi yksi happeningin osista tapahtui Esplanadin puiston sisällä. Vuonna 1966 Taideteollisen oppilaitoksen opiskelijoiden performanssi aiheutti suurta pahennusta kirkasvärisine fallosveistoksineen ja sen yhteydessä M.A Nummisen yhtyeen esittämine lauluineen, joiden sanat oli otettu sukupuolioppaiden teksteistä. Esitys nosti valtakunnallisen mediakohun sen jälkeen kun se oli poliisin toimesta keskeytetty ja sen organisoija opiskelija Maria Laukka erotettiin oppilaitoksesta kolmeksi kuukaudeksi. 1980-luvulla termi performanssi alkoi yleistyä, ja se löi itsensä läpi taiteen alana, kun sitä enen se oli ollut muusikoiden esityksiin ja teatterissa järjestettyihin tapahtumiin kytköksissä. Performanssit saapuivat taidegallerioihin ja taidenäyttelyihin yleensä ainoastaan avajaisten yhteydessä esitettyinä. Nykyään taidemuotona se on laajentunut koskemaan monien eri taiteenaloja ja niiden yhdistämistä. Esimerkiksi rock-muusikot ovat yhdistelleet performanssitaidetta esityksissään ja tällä vuosituhannella Hollywood näyttelijä Shia LaBeoufin projekti ‘Alonetogether’ vei hänet kahden muun taidekollektiivinsa jäsenen, Nastja Rönkön ja Luke Turnerin kanssa Lappiin syrjäiselle mökille. Teos sai poikkeuksellista huomiota niin faneilta kuin medialtakin, ja useat fanit viettivät pitkiä aikoja Kiasman sisälle rakennetussa naköismökissä jossa he kommunikoivat performanssikolmikon kanssa tekstiviestien välityksellä, jotka puolestaan eivät saaneet ollenkaan kommunikoida toistensa kanssa.

Performanssitaide Suomessa