Blogista

Lavastustaide

Lavastustaiteella tarkoitetaan visuaalista kokemusta joka koetaan esittävän taiteen taustalla tai yhteydessä.Se voi olla osa teatteriesitystä, tv-sarjaa, elokuvaa, konserttia tai muuta kanavaa jonka avulla esittävää taidetta esitetään. Lavastuksen tarkoitus on rakentaa tapahtumaympäristö sisältöä vastaavaksi ja se voi olla spektaakkelimaisen suuri tai minimalistisen pieni. Joskus lavastus voi olla vain tuoli tyhjässä huoneessa, tai se voi olla monimutkaisten, suurien ja liikuteltavien osien yhdistelmä. Joskus jotain siltä väliltä. Lavastuksen lähtökohtana voi olla kuvauspaikan muokkaaminen, lavasteiden rakentaminen sisätiloihin tai uuden digitaalisen ympäristön luominen ja se on useimmiten kokonaisuus joka syntyy näistä elementeistä puvustuksen kanssa yhdessä.

Lavastuksen tulee kertoa katsojalle paljon asioita pelkän sanattoman visuaalisen viestinnän avulla. Lavastusta tarkastelemalla voidaan päätellä esimerkiksi esitettävän näytelmän historiallinen ajanjakso ja esimerkiksi se, että tapahtuuko se tässä hetkessä vain jossain muussa tunnistettavassa ajassa. Näytelmät, tv-sarjat ja elokuvat saattavat myös hyppiä ajanjaksosta toiseen, ja lavastuksesta ajanjaksojen vaihtelut tulee olla helppo päätellä. Joskus tapahtumat sijoittuvat myös täysin ajattomaan todellisuuteen. Myös tarinan tapahtumapaikka on lavastuksen kannalta oleellinen. Esimerkiksi jos näytelmä sijoittuu Pariisiin, on se lavastuksen keinoin esitettävä, ja jos näytelmä taas sijoittuu suomalaiseen maalaiskylään, vaatii se erilaisen ympäristön. Jotkut paikat ovat kuvitteellisia, esimerkkinä voisi käyttää vaikka Ihmemaa Oz tai Star Wars elokuvia joiden ympäristöt ovat täysin fiktiivisiä. Lavasteista voi myös päätellä tarinan ja sen henkilöiden tunnelmaa ja mielialaa värien ja valojen perusteella. Lavasteiden luomisessa ja ideoimisessa käytetään valtavasti luovuutta ja yhteistyötä monien eri osaajien kanssa. Teatterimaailmassa usein lavastustaiteilija tekee yhteistyötä eritoten ohjaajan ja dramaturgin kanssa, sekä joskus itse näytelmäkirjailijankin kanssa, jotta juuri oikeanlainen lavastus esitykselle saadaan tuotettua. Lavastaja saattaa tehdä suunnitelmastaan pienoismallin jonka avulla suunnitelma toteutetaan, tai hän voi piirtää ohjeeksi rakennuspiirustukset, joiden mukaan lavasteet rakennetaan. Lavasteiden toteuttamiseen tarvitaan monen eri alan ammattilaisia kuten puuseppiä, metallityöntekijöitä, lavastemaalareita ja verhoilijoita. Vaatimukset paljon käytettäville teatteri- ja tv-lavasteille on, että ne ovat kestäviä, helposti liikuteltavia ja tarpeeksi kevyitä.

Virtuaalinen lavastus

Virtuaalinen lavastus on nykypäivänä jo niin tavallista että emme enää kiinnitä siihen paljon huomiota katsellessamme elokuvaa, mutta sen mahdollistava teknologia on mullistanut elokuvien lavastamisen täysin. Virtuaalilavastamisen upein mahdollisuus on siinä, että sen ei tarvitse noudattaa fysiikan lakeja kuten painovoimaa tai aikaan perustuvia lakeja ja näin ollen vain mielikuvitus on rajana sille millaisia lavasteita ja erikoisefektejä virtuaalisin keinoin voidaan luoda. Kaikenlaiset räjähdykset, tulivuorien purkaukset, hyökyaallot, dinosaurukset, avaruusoliot, hirviöt ja mitä erilaisemmat ympäristöt ovat suurelle yleisölle jo tuttuja. Esimerkiksi 90-luvulla ilmestynyt Jurassic Park-elokuva oli oman aikansa yksi hätkähdyttävimmistä elokuvista realistisine dinosauruksineen, ja sen mukana virtuaalinen lavastus otti taas suuren harppauksen ajassa eteenpäin. Vuonna 2013 ilmestynyt Gravity taas oli tarina kahdesta avaruuteen jumiin jääneestä astronautista, ja aivan loppua lukuunottamatta koko elokuvan lavastus ja ympäristö oli tehty virtuaalisesti, sijoitettuna avaruuteen maata kiertäville sateliiteille, avaruusasemille ja aluksille. Joskus jopa elokuvien henkilöitä ja hahmoja luodaan virtuaalisesti mistä hyvä esimerkki on vuonna 2009 ilmestynyt Avatar. Sen koko ympäristö hahmoja myöten on luotu virtuaalisesti ja ilmestyessään se oli yksi aikansa suurimmista virtuaalisaavutuksista. Näyttelysuoritukset ja hahmojen liikkeet tallennettiin ensin jokaisen liikkeen tallentavalla motion capture tekniikalla josta ne sitten siirrettiin virtuaalisille näyttelijöille. Hahmojen äänet olivat nekin oikeiden näyttelijöiden puhumia, ja hahmojen oma kieli kehitettiin lingvistiikan tohtori Dr. Paul Frommerin toimesta. Avatar elokuvan ohjasi James Cameron, jonka muita virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä teoksia ovat muun muassa todellisiin tapahtumiin perustuva Titanic, ja Terminaattori elokuvat.